Keskikesän juhlaa

Ei kyllä tuntunu ihan kesältä tämä juhannus.
Olin mökillä juhannuksen vietossa perjantaista ja tulin eilen illalla takaisin kotio.
Koko mökkeily meni mukavasti villasukat ja talvitakki päällä. Ja onnistuin polttamaan siitä talvitakista sen hupun karvat. 
Ei enää ikinä kynttilöitä. Ever.
Shortseja otin mukaan kolmet erilaiset ja käyttämättä jäivät (noh, ei ainakaan tullut pyykkiä jei.)
Bonuksena oli se, että hyttysiä ei ollut paljon mutta löysin äsken ensimmäisen hyttysepureman. :I Ja kutittaa. Aivan vietävästi (ylläripylläri).
Paljon tuli syötyä grilliherkkuja ja suklaapähkinöitä, jotka oli sulanut ihanaksi mössöksi sinne pussiin. Ja sitten laitoin ne pakastimeen. Ja sitten olikin tosi iso, kohmeinen köntti sitä suklaata. Että näinkin sen voi näemmä tehdä.
Oma järkkäri tuli myös pakattua mukaan sinne mökkireissulle ja otin muihin juhannuksiin verrattuna tosi paljon kuvia. Kai senkin takia ku tämä juhannus nyt oli ensimmäinen juhannus kunnon kameran kanssa... :D
Grillikatoksessa raikui laulu ja alakouluikäiset serkut seurasi minua kaikkialle. Niin kuin aina.
Tällä kertaa poikaystävä oli myös ensimmäistä kertaa mukana ja mummi oli ilonen siitä, että tulin tänä juhannuksena taas mökille. Viime juhannuksena kun en ollut siellä, vaan vietin juhannuksen toisaalla.
Tuntuu jotenkin haikealta tajuta, että vasta tässä iässä alkaa arvostamaan sitä, kun pääsee tapaamaan kauempana asuvia sukulaisia (tämä mökkihän on siis Suonenjoella).
Nuorenpana sitä piti aina itsestäänselvyytenä. Että mennään mökille ja mummolaan ja näin.
On ollu aika kamalaa ajatella sitä, että joskus mä joudun kokemaan omien isovanhempien ja omien vanhempien kuoleman.
Saisin olla kiitollinen siitä, että mulla on  vielä molempien vanhempien vanhemmat elossa! Monilla mun ikäisillä näin ei ole.
Mua hirvittää koko ajatus, jos sanotaan ihan suoraan. Otan pienetkin asiat aivan hirveen raskaasti, miten ihmeessä mä voisin selvitä jostakin niin suuresta ja kipeestä asiasta, ku läheisen kuolema?
Ei mulla oo koskaan kuollu kukaan tosi läheinen ihminen. Helvetti, mulle tuli aivan hirveen paha olo siitä, ku meidän yks koululainen kuoli, vaikken edes tuntenu koko ihmistä, saatika tienny sen nimeä tai ollu koskaan puhunu sille. 
Seki tuntu ihan riittävän hirveeltä, ku mun koirani kuoli. Ja tuntuu haikeelta ja kipeeltä vielä edelleenki, vaikka siitä on jo melkein kaks vuotta.
Oon yrittäny lähestyä asiaa sellasella mentaliteetilla, että jotkut asiat vaan on hyväksyttävä, koska niitä ei pääse pakoon. Enkä jaksa menettää yöuniani sen takia.
Murehdin kaikkea turhaa jo valmiiks muutenki liikaa. :')
        Kotimatka meni siinä, kun yritettiin kiertää armoton ruuhka kaukaa, pysähdyttiin ostamaan juotavaa ja tikkarit ja melkein säikytettiin vahingossa pari ratsukkoa iskän hurjastelulla. Ja mä kyllä sanoin sille että pitää hidastaa mutta se mitään kuuntele... >:I

Myöhemmin tällä viikolla onkin meikäläisen 18 -vuotissynttärit ja pikkusiskon rippijuhlat. Niistä tulee varmaan sitten myöhemmin jonkinlaista kirjoitusta + kuvia.
Siitä puheenollen, jos tulee mieleen jotakin mitä haluaisitte nähdä/kuulla/lukea minulta, niin laittakaa viestiä, ehdotukset otetaan avosylin vastaan. Videoitakin voin yrittää väsätä jos sellaisia halutaan.

Toivottavasti teilläkin oli mukava juhannus. ~ :3

                   

Pikkusiskosta tuli otettua muutama kuva.

                     

Terveisin Hobitti