Puunhalailua ja muuta jännää

Tämän päivän saldo:

- Retki koulupäivän sijaan Seitsemisen kansallispuistoon

- 1930-luvun maatilatalouden oppitunti

- Aarniometsän filosofiset pohdinnat Maailman Sielusta (puut osaa puhua, believe me)

- Puolikas makkara per. nenä + toinen puolikas koska niitä jäi yli (ja paljon pähkinöitä.)

- Hirveän hutera laituri ja märkä suo

- Paljon henkeäsalpaavia maisemia ja niistä räpsittyjä kuvia

- Puunhalailun ABC.

Eipä siinä kai muuta.

Nauti kuvista. ~

Luonnossa kuulee paljon. Nimittäin hiljaisuutta.

Nykyään sellanen tuntuu vaan niin hukatulta asialta.

Tunnen olevani enemmän elossa

kuin koskaan ennen,

sillä metsä puhuu minussa

ja minulle.

Ihminen.

Hän määrittelee älyn ja viisauden

ajatteluna:

Miksi?

Miten?

Miksi ei..?

Näin ihminen viettää elämänsä,

pohtien.

Eivätkö eläimet juuri ole viisaita?

Sen sijaan, että ne pohtisivat,

pähkäilisivät itsensä puhki

ne elävät.

Ne ovat,

vain puhdasta olemista.

Eikö tämä oleminen ole ylin viisaus

ja järki ja voima

mitä on?

Ihminen ei enää yritä kuunnella

eikä luonto enää yritä puhua.

Koska luonto tietää,

että ihminen repii itsestään irti

viimeisen asian,

joka mitenkään voisi pitää tämän kiinni

tosiolevassa,

yhdessä,

olemassa.

Luonto.

Tiedätkö miksi metsässä on niin hiljaista?

Metsä ei enää huuda,

koska sitä ei enää kuunnella.

Mutta vielä muutamat,

harvat meistä,

voivat vielä erottaa sen kuiskauksen

ja tervehtiä puita takaisin

matkallaan kodistaan

bussipysäkille.

Terveisin Hobitti