Sivullinen




Tuli luettua äikän kurssia varten sellainen klassikko kirja kuin Sivullinen Albert Camusilta.
Melkoinen kirja olikin.
(Tuossa kuvaa siitä meitin lainaamasta versiosta, ihanasti näkyy siellä tuo kirjaston lippuhässäkkäsysteemimikälie tuolla kirjan selässä joo joo)
Yleisesti otsikko ei paljastanut kirjan luonteesta tai aiheesta oikeastaan mitään ja ehkä ihan hyvä niinkin. Toisaalta olen kyllä kuullut Camusin ajatuksista jo aikaisemminkin ja ollut niistä kiinnostunut, joten osasin kai jollakin tavalla jo aavistaa mitä tuleman pitää.
      Ja noh, en ollut ihan täysin väärässäkään. Kirja kertoo Meursault nimisestä miehestä, jonka elämää kirja seuraa. Kirjan tyyli on aika omituinen: tarina on kerrottu sillä tavalla, että lukija ei aivan pääse tarinaan itse mukaan, vaan seuraa sitä koko ajan sivullisena (no pun intented) kuitenkin sillä tavalla, että kirjaa ei tohdi jättää keskenkään vaan tarinaa ikään kuin juuttuu seuraamaan. Meursault itse toimii kirjan kertojana ja viljelee rivien väliin myös epämääräisiä ajatuksiaan. Hyvin harvoin Meursaultin lausumat repliikit sanotaan lainausmerkkien sisään, vaan hän itse kertoo sanoneensa asian näin ja näin, aivan kuin kirjoittaisi päiväkirjaa. 
      Kirjan alku tuntuu jopa hieman hitaalta ja joku voisi luonnehtia sitä jopa tylsäksi. Kuvailu on kyllä runollista, mutta lauseet ovat paikoittain lyhyitä ja töksähtäviä, aivan kuin niitä itseään ei kiinnostaisi olla olemassa. Alkuun Meursault kuvailee päiviä elämässään toisensa jälkeen: kuinka hän herää aamulla, pesee kätensä ennen aamiaista, kuuntelee naapurissa asuvan koiran uikutusta sen isännän lyödessä sitä ja polttaa tupakkaa parvekkeella. Kirjan alku on sen valttikortti että myös kaikkein heikoin kohta: kaikkein nopeiten kyllästyvät lukijat ja sellaiset, ketkä eivät ole tällaista kirjallisuutta ennen lukeneet, se voi karkottaa luotaan mutta kirjan lopussa alun tapahtumat luovat tärkeän pohjan tarinan merkityksen oivaltamiselle.
      Yksi kirjasta silminpistävämpiä ajatusmalleja on päähenkilön välinpitämättömyys. Joku toinen voisi ajatella sen hyvinkin vastenmieliseksi asiaksi - mitä se ehkä hieman olikin myös minulle - mutta itse näen tämän ajatus-suunnan hyvin ymmärrettäväksi, koska tiedän kirjan kirjoittajasta jo hieman. Toisaalta Meursaultin ajatus kaiken tarkoituksettomuudesta on perin masentava mutta samalla jollain oudolla tavalla mukavan turruttava. En tiedä, kokeeko kukaan muu kirjan sanomaa tällä tavoin, mutta itse tunnun sulautuvani lähes täydellisesti kertojan asemaan. Kaikki tuntuu tapahtuvan kertojan ympärillä eikä hän näyttäisi olevan tapahtumien kulussa millään tavalla mukana, vaikka samalla onkin. Ehkä tämä kuvaakin jollakin tavalla meidän ihmisten roolia maailmassa, ken tietää?
      Suosittelisin kirjaa ehdottomasti niille, ketkä ovat kiinnostuneita erilaisesta kerronnasta ja siitä, että kirja laittaa miettimään omilla aivoilla että myös tuntemaan välinpitämättömyyttä. Ja voi sen ihan vain muutenkin lukea, vaikkei mitään näistä kriteereistä haluaisikaan täyttää.
Eihän sillä loppujen lopuksi ole mitään väliä, joten tehkää mitä huvittaa.








Terveisin Hobitti



Kommentit

Suositut tekstit